HR Plus Media

The Barcelona Way

Viime syksynä silmäilin Heathrown kirjakaupassa mielenkiintoisia kirjoja. Käteni tarttui kirjaan, jonka kannessa luki kultaisin kirjaimin The Barcelona Way – How to create a high-performace culture.

Takakantta lukiessa ymmärsi otsikon Barcelonan viittaavan jalkapallojoukkue FC Barcelonaan, joka on voittanut 74 Espanjan kansallista palkintoa, 17 Euroopan palkintoa ja 3 maailmanlaajuista palkintoa. Urheilun saralla kukaan ei voi kieltää, etteivätkö he olisi valtavan menestynyt jalkapalloseura. Todella merkittävä joukkue, mutta en ole jalkapallo fani. En myöskään uskonut, että HR voisi oppia mitään urheiluteollisuudelta. Siksi en luonnollisesti ollut kiinostunut lukemaan kyseistä kirjaa. Sanoin kuitenkin itselleni, että sinulla tulisi olla uteliaisuutta lukea erilaisia kirjoja. Päädyin siis ostamaan kirjan ja sen luettuani voin sanoa, että The Barcelona Way voitti mielessäni Yllättävin kirja -palkinnon.

Kirja yhdistelee Barcelonan historiaa organisaatioteoriaan ja rakentaa pala palalta mallin Kuinka on mahdollista rakentaa kulttuuri, joka tuo menestystä ja voittoja.

Jokainen menestynyt kulttuuri alkaa kysymyksestä Miksi. Aivomme etsivät aina asioiden merkitystä. Jokaisen kansan, organisaation, uskonnon ja tiimin yhdistävänä tekijänä toimii ns. tunteellinen liima joka, muodostuu tarkoituksesta.

Professori Damian Hughes listaa kirjassaan kuusi tyyppilistä merkityksen kategoriaa:

  1. Yleismaailmallisuus: Organisaatio haluaa antaa jotain arvokasta kaikille. Esimerkiksi, start-upilla on mahtava applikaatio, jonka he haluavat nähdä käytettävän mailman jokaisessa valtiossa.

 

  1. Innovaatio: Organisaation tarkoitus on luoda jotain uutta ja uraaurtavaa, jollaista ei ole tehty aikaisemmin.

 

  1. Globaali vastuullisuus: Organisaation merkitys voi syntyä pyrkimyksestä ratkaista suuria, globaaleja ongelmia kuten ympäristöongelmat tai köyhyys niiden omalla vaikutusalueella.

 

  1. Erinomaisuus: Organisaatio tähtää täydellisyyteen. Entiset menestykset on tehty päihitettäviksi, ja jos markkinoilla on kilpailija, on tarkoitus olla kilpailijaa parempi. Yritysmaailmassa erinomaisuus onkin tyypillinen merkityksen antaja.

 

  1. Tuore haaste: Jotkut organisaatiot inspiroituvat esteistä. He pyrkivät olemaan altavastaajia ja taistelemaan omahyväisyyttä ja ylimielisyyttä vastaan. He ovat tyytyväisiä sitten kun ovat ansainneet paikan pöydän ympäriltä. Tämän haasteen saavutettuaan, he voivat keskittyä johonkin muuhun.

Share this post

Other content

2020-10-16

Michael Porterin viesti henkilöstöjohtajalle - Erottautumisen merkitys

Insinööriliitto julkisti äskettäin kyselyn, jonka mukaan 75 prosentilla työnantajista on vaikeuksia löytää sopivia osaajia avoimiin tehtäviinsä.
2020-10-16

The Barcelona Way

Viime syksynä silmäilin Heathrown kirjakaupassa mielenkiintoisia kirjoja. Käteni tarttui kirjaan, jonka kannessa luki kultaisin kirjaimin The Barcelona Way – How to create a high-performace culture.
2021-03-02

Miksi muutos on niin vaikeaa?

Teemme lukuisia itsemme kehittämistä tai toimintatapojemme muuttamista koskevia päätöksiä, mutta vain yhdessä tapauksessa seitsemässä onnistumme. Miksi näiden henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttaminen on niin vaikeaa? Miksi epäonnistumme niin helposti meille merkityksellisten asioiden muuttamisessa, vaikka tiedämme niiden hyödyn ja tärkeyden?